Vain huonoja uutisia

"Kun rakastat jotakin, joudut kokemaan sydänsurua, ja sydämesi saattaa särkyä. Jos haluat varmistaa sen koskemattomuuden, varo antamasta sitä kenellekään, edes eläimelle."
— C.S. Lewis

Kävimme joku aika sitten fysioterapiassa. Ilman lääkkeitä oltiin vajaa pari viikkoa ja siinä ajassa Ticosta tuli pikkuhiljaa taas stressaantuneempi. Se oli suorastaan raivostuttava hakiessaan huomiota kokoajan, töykki kuonollaan ja tunki viereen läähättämään, aloitti taas tassujen järsimisen ja varoi kokoajan oikeaa takajalkaansa. Välillä se kävellessä saattoi yhtäkkiä katsahtaa taakse, niin kuin joku olisi pistänyt sitä takapuoleen. Joskus riehuuntuessaan vingahti kun ei muistanut varoa liikkeitään.
Nämä oireet kuulostavat simppeleiltä ja selviltä merkeiltä kivusta, mutta herkän koiran käytöksestä on todella vaikea silti niitä erottaa. Varsinkin kun olet vuodenpäivät kohta sitä jo seurannut silmä kovana ja välillä asiat päässä suurenee ja pienenee mittasuhteissaan, kun alkaa olla liian herkillä niiden kanssa. Intuitio on ehkä se paras kertomaan, mikä on tilanne, oikein kun alat miettimään ja vatvomaan, niin olet välillä ihan pihalla, koska tunteet sekoittavat päätä.Välillä haluat uskoa, että se on ihan terve, etkä halua nähdä sen oireita. Välillä pelkäät paljon ja olet suorastaan vainoharhainen. Yhtäkkiä näet sen joka liikkeessä ja eleessä jotain vikaa. Silloin on kultaakin kalliimpaa olla vierellä joku ammattilainen, joka osaa kertoa oman näkemyksensä asiaan ja saa realiteetit taas pääkopassa kohdalleen.

 Fysioterapeutti huomasi myös selkeän eron edelliskertaan nähden koiran voinnissa. Toinen polvi oli turvoksissa, selvästi kipeä ja selkäjumit pahempia kuin edelliskerralla. Todettiin, että se edelleen tarvitsee kipulääkkeet, ehdottomasti. Juttelin puhelimessa ortopedin kanssa ja hän laittoi meille jälleen uutta lääkettä reseptillä apteekkiin haettavaksi. Metacamia on nyt mennyt viikon kuuri ja Gabapentin on aloitetu uudestaan. Koira on heti kuin toinen. Paljon rauhallisempi ja vaikuttaa nyt siltä, kuin siinä ei mitään vikaa olisikaan. Siitä on pakko päätellä, että sen kivut ovat häiritseviä. Nyt oltiin sähköpostiviestinnässä hoitavan eläinlääkärin kanssa. Halusin suoraa ja rehellistä tekstiä ja sitä sain.

Alunalkaenkaan Ticon tilanne ei ollut kovin lupaava, sen osasin aavistaa jo ensimmäisellä käynnillä eläinsairaalassa. Matkaan on kumminkin tullut kokoajan lisää mutkia ja totuus on alkanut paljastua koko kamaluudessaan. Leikkauksella saatettaisiin saada koiran vointi paremmaksi, mutta koskaan huoletonta tästä koirasta ei tulisi millään konstilla. Voi olla, että leikkauksesta huolimatta kivut jatkuisivat. Leikkaus ei ole vaihtoehto, mutta näinkään ei voida enää jatkaa. Monelta taholta olen jo kuullut sen saman lauseen: Päästäisit jo sen menemään. Minun pieni pää ei voi käsittää sitä lausetta, koska Tico täytti eilen vasta 2,5vuotta. Siitäkin ajasta vuosi on mennyt päivittäisen epätietoisuuden tai huolen kanssa eläessä.

 Syvälle sydämeen sattuu, kun katson sen luottavaisiin silmiin ja mietin: Ootko tässä vielä huomenna? Tämä koira on kertakaikkiaan varastanut sydämeni ja rikkonut sen. Nyt kun alan tiedostaa, että eron hetki on lähempänä, kuin ikinä uskoin, olen silti kiitollinen. Kiitollinen jokaisesta katseesta ja hännänheilautuksesta, kielenlipaisusta ja hymystä, jonka se saa hassuttelullaan kaikesta huolimatta kasvoilleni. Kiitos jokaisesta hetkestä, jonka vielä olet täällä kanssani! Miten paljon voikaan pieni eläin tuoda iloa elämään ja miten paljon sitä voikaan rakastaa? Miten suunnatonta surua se voi aiheuttaa olemalla kipeä ?Vastaus kuuluu: Enemmän kuin voit uskoakkaan.