Lokakuu ja päätösten aika

   

POSTAUS, JOKA JÄI JULKAISEMATTA LOKAKUUSSA SÄHKÖKATKON TAKIA

Meille ei kuulu juurkaan mitään uutta, liikunta edelleen rajattua ja vapaana riekkumiset vain satunnaista herkkua. Kipulääkkeitä vähennellään pikkuhiljaa pois ja seuraillaan liikkumista ja käytöstä, kerran kuussa ollaan käyty kouvolassa fysioterapeutin vastaanotolla hoidattamassa selkäjumeja ja kontrollissa. Olen välillä ollut niin loppu tän tilanteen kanssa, että on meinannu järki paeta päästä. Viimeksi sovittiin, että kun nyt lokakuussa 13. päivä mennään kouvolaan niin siihen mennessä on kipulääkkeiden purku kokeiltu ja katsotaan mikä on tilanne sekä tehdään jonkinlainen päätös koiran tulevaisuudesta. Nämä kuukaudet on olleet maailman vaikeimpia, koska koira on minulle niin kovin rakas ja tärkeä ja toisaalta taas sen takia elämä on nyt välillä yhtä helvettiä, kun on tiukkaa rahan kanssa eikä olla voitu tehdä enää oikein mitään sellaista sen kanssa, mistä ennen sai voimaa. Mielessä pyörii ajatuksia ja tunteita laidasta laitaan. Ydinkysymys tietysti on että kärsiikö koira tästä tilanteesta? Onko sillä minkälaisia kipuja? Miten paljon se  vaistoaa oman jatkuvasti kohonneen stressitasoni? Jos se leikattaisiin niin miten ihmeellä me selvittäisi kahden kuukauden täyslevosta ilman, että oma tai koiran psyyke kärsii kohtuuttomasti? (Tico on niin kovin herkkä niin kuin itsekkin olen) Miten se täyslepo käytännössä muka onnistuisi, kun tuo koira on aivan toivoton höslä ja riehupetteri, ei tarvita kun yksi väärä liike niin leikkaus on tehty hyödyttömäksi. Miten paljon voimavaroja itselläni on ja mistä revin niitä lisää, kun olen jo valmiiksi ihan hajalla tän tilanteen takia. Miten paljon velkaa ja stressiä olen valmis kestämään koiran takia, kun koko elämä on jouduttu kituuttelemaan vain välttävillä tai riittämättömillä tuloilla? Miten pitkälle eläintä voi ja pitää inhimillistää? Missä kohtaa pitäisi muistaa, että kyse on lopultakin "vain" koirasta, kun oma tulevaisuus ja mielenterveys näyttää romuttuvan sen eläimen takia ja toisaalta taas vapautus tästä kaikesta stressistä, huolesta ja ongelmavyyhdistä olisi halpa ja "helppo" eutanasia. Missä vaiheessa ja minkälaisessa elämäntilanteessa tuota ajatusta on lupa pyörittää? Onko minulla lupa asettaa oma hyvinvointini koiran elämän pituuden edelle ja olla niin itsekäs? Vai onko itsekkyyttä nimenomaan se, että haluaa pitää koiran itsellään pidempään keinolla millä hyvänsä esim. kipulääkkeitä apuna käyttäen? Olisiko koiralle armollisinta ja helpointa nukahtaa rauhallisesti ikiuneen? Vaikka järki sanoisikin, että tässä tilanteessa ei juuri ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästää irti, niin miten hitossa elän tän asian kanssa loppuelämäni? Sydäntäni riipii joka kerta kun koira tekee jotain, mikä saa minut hymyilemään, samoin silloin kun näen sen liikkuvan huonosti tai kuulen piipittävän kun se tajuaa että on lääkkeen aika. Se on miun oma rakas ihana otus, maailman persoonallisin, hauskin, ärsyttävin, suloisin, iloisin, hellyyttävin ja rakastavin koira. Miksi  juuri sen täytyy olla rikki :'(  Tän postauksen yhteydessä kuvia syyskuulta, onneksi miulla on kaikenlaisia  harrastuksia, koska muuten en pystyisi irrottautumaan huolistani hetkeksikään.