Miulla olis ollu kirjoitettavaa vaikka kuinka monesta asiasta ja useaan kertaan. Olen vaan ollut rikki, poikki ja puhki. Monet itkut on väännetty, välillä tosi ikävien vastoinkäymisten takia ja välillä taas ne kyyneleeet on ollut helpotusta siitä, että tiedän koirapojan saavan nyt parasta mahdollista hoitoa ja apua. Itselle se tarkoittaa kukkaronnyörien ja vyön kiristämistä joka ikisessä arjen asiassa, mutta ei se ole mitään sen rinnalla, että rakas pikikuono saadaan sillä hinnalla kivuttomaksi.
Ensimmäinen viikko ensimmäisen eläinsairaalareissun jälkeen oli toki raskas, mutta hyvin antoisakin. Tico on ollut ihan toinen koira saatuaan kipulääkkeet. Toisaalta se surettaa ja ahdistaa tosi paljon, koska se tarkoittaa, että se on ollut oikeasti kipeä jo pidempään ilman, että olen tajunnut tilannetta. Voisin siitä hakata omaa päätä seinään niin, että seinä kaatuu, mutta kun ei se mitään auttaisi. Sen sijaan olen päättänyt yrittää keskittyä tähän hetkeen ja jokaiseen tulevaan hetkeen, yhteen kerrallaan ja iloita siitä, että saan nähdä koiran voinnin välillä parempana. Mutta kyllä olen ollu silti idiootti. Miulta on kyselty venytteleekö koira ja olen vaan ollu sitä mieltä, että kyllä se joka päivä venyttelee moneenkin kertaan....niin silleen takapuoli pystyssähän se niin tekeekin, sekä sohvalta alas tullessa vetää takajalat suoraksi, vaan ei koskaan seistessä. Ikinä en tajunnu, että sen kuuluisi niinkin tehdä, ennenkuin ensimmäistä kertaa KOSKAAN näin sen varovasti venyttelevän takajalkoja taakse viikon jytkykipulääkekuurin (seitsemän tablettia päivässä) ja viikon lähes täydellisen levossaolon jälkeen. Että olen TYHMÄ!
No tottakai olin myös iloinen sen paremmasta liikkumiskyvystä, mutta sitä iloa ehti kestää noin pari päivää, kun Ticon vatsa meni ekana löysälle ja sen jälkeen vesiripulille siitä huolimatta, että syötin sille kokoaika maitohappobakteereja ja annoin lääkkeet ruoan seassa. Jätin raksut pois ja hoidin ja nesteytin sitä vuorokauden verran ripulipotilaana ja ripuli tuntuikin asettuvan hieman, jälleen pienoinen helpotus, kunnes järkytys seuraavana päivänä oli suuri, kun koira juhannuspäivän aamuna paskansi löysää kirkkaanpunaisella verellä kuorrutettua jotain. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että nyt on tän koiran päivät luetut, onhan mulla melko tuoreessa muistissa Donnan veriripuli vuodelta 2011, kun koira jouduttiin lopettamaan puolentoista vuorokauden sisällä sairastumisen huomattuani.Siinä aloin sitten paniikissa kaivaman puhelinta ja etsimään päivystävän numeroa ja pelkäsin, että Juhannuksen takia en saisi häntä ikinä kiinni. Onneksi kuitenkin tavoitin lääkärin melko nopeastikin ja hän osasi heti kertoa, että Rimadyl on mitä todennäköisimmin aiheuttanut verenvuodon ja käski lopettaa sen syöttämisen heti ja jatkaa ripulin tukihoitoja ja ottamaan heti yhteyttää uudestaan, jos koiran vointi huononee tai veren määrä lisäntyy. En uskaltanut pariin vuorokauteen jättää koiraa hetkeksikään silmistäni, verta oli parina päivänä, mutta sen määrä vähentyi onneksi kokoajan eikä koiran yleiskunto huonontunut. Maanantaina sitten otin yhteyttä Ticoa Kouvolassa hoitaneeseen lääkäriin ja häneltä saatiin vahvistus jättää rimadyl pysyvästi pois ja jatkaa gabapentiinin syöttämistä sekä saatiin lupa tulla seuraavana päivänä varatulle fysioterapia-ajalle, koska koira oli siinä vaiheessa jo okei vatsansa kanssa.
Tiistaina sitten ajeltiin taas Kouvolaan fysioterapeutti Patricia Hirnin vastaanotolle. Itse olin taas ihan paniikissa sinne mennessä ja koirakin oli ihan mahdoton aluksi, mutta rauhoittui tosi pian ja antoi tosi hienosti hoitaa itseään. Saatiin ohjeeksi tehdä pari kertaa päivässä jumppaliikkeitä takajalkojen kanssa sekä käydä joka päivä metsässä umpiryteikössä hitaasti kävelemässä pari minuuttia niin, että koira joutuu nostelemaan niitä takajalkojaan kunnolla eikä pääse pomppimaan pupuna.
Ticon jalat on kiertyneet sen verran ulospäin, että niitä ei täysin suoriksi saa millään konstilla. Lisäksi sen lihakset on kehittyneet täysin vääriin suuntiin ja sen selkä on jalkojen virheellisen käytön takia armottoman jumissa. Paremmiksi ne voidaan saada ja se saattaa selvitä ilman leikkausta kivuttomaksi, mutta se vaatii kuulemma paljon aikaa ja työtä ja kärsivällisyyttä eikä siitä parhaimmillaankaan tule täysin oireetonta.Riehua ei saada nyt koirien kanssa ja lenkit mielellään tehdään metsässä ja max 45min kerrallaan. Hihnakiskomiseen on saatava nollatoleranssi. Se on tuottanut hieman ongelmia, koska Tico on mahdoton kaiken liikkuvan otuksen perään, mutta onneksi se muuten osaa mennä kivastikin hihnassa. Ostin sille hihnan, joka on kokonaan joustava sekä tilasin Canny Collar merkkisen kuonopannan, jota fyssari meille suositteli. Vapaaksi poika ei ole päässyt nyt kolmeen viikkoon (koska se revittelee aina ihan liikaa ja se oli lääkärin määräys) ja aina kun se menettää hihnassa kontrollinsa ja alkaa kiskoa jonkun asian perään, niin nappaan sen syliin ja kannan johonkin sivummalle, missä sitten pidän kädet sen ympärillä ja odotan, että se rauhoittuu. Onneksi se ei paina enempää kuin vajaa 16 kiloa...muuten voisin olla aika pulassa noissa tilanteissa :D
Seuraava fysioterapia meillä on elokuun alussa ja sen jälkeen varmaan vielä ainakin pariin kertaan ajellaan kouvolaan. Onneksi me nyt saadaan jo kumminkin vapaanakin liikkua, kunhan yritetään välttää ylenpalttista revittelyä. En voi muuta kuin kiittää luojaani siitä, että tajusin ottaa tuolle koiralle vakuutuksen aikanaan. Nyt olen jo melkein saanut kaikki vakuutuksiin pistämäni eurot takaisin! Muuten miulla ei olisikaan ollut mitään mahdollisuuksia hoidattaa koiraa näin. Hädin tuskin on nytkään. Klinikkakäyntien ja lääkkeiden lisäksi rahaa on mennyt bensoihin ja lisäravinteisiin sekä apuvälineisiin ja vatsan kunnossa pitämiseen. Ruokinta on tällä hetkellä aika monimutkaista, koska maha ei kestä raksua vielä sen rimadyl-episodin jäljiltä ja lääkkeitä ja ravinteita menee useammasta purkista sekä tietty itse sapuska on koostettava monesta eri aineksesta, jotka olis vatsalle ystävällisiä. Raakaa lihaa en ole uskaltanu myöskään vielä kokeilla, vaikka sitä tuolla pakasteessa kilotolkulla onkin.Yritin pikkuhiljaa riisi-kana-raejuusto-porkkana-mössöön lisätä raksua, mutta ripuli iski uudestaan siinä vaiheessa kun raksumäärä alkoi lähennellä puolta annosta. Nyt ollaan taas raksuttomia ja haettu lisää vatsalääkkeitä apteekista sekä ostettu kilokaupalla lihaa ja raejuustoa varastoon. Omat syömiset rajoittuu lähinnä puuroihin, mutta eipä se ole ennenkään haitannut. :P
Iloinen olen kumminkin siitä, että sen fyssarikäynnin jälkeen nuo koiruuden kintut näyttää jo heti paremmilta ja vaikuttavat toimivan oikeammin. Lisäksi Tico on tosi kivasti tehnyt yhteistyötä jumppaliikkeiden ja ryteikköharjoitusten kanssa! Miun oma fiksu pikku pikikuono kyllä tuntuu tajuavan, että nää jutut on oikeesti tärkeitä <3 :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti